Kun lukee Suomen valtakunnallisia lehtiä, tuntuu melkein siltä että niissä kirjoitetaan enemmän kritiikistä kuin varsinaista kritiikkiä. Miksi tämä taidejournalismin muoto on kuukaudesta toiseen otsikoissa, samalla kun varsinainen kritiikille jyvitetty palstatila tuntuu kapenevan silmissä?

Taidekritiikin ja sen kriisin kriittinen arviointi ei onnistu Toivo Hurstilta yksin, mutta onneksi palkittu kuvataidekriitikko ja musiikkitieteilijä Sini Mononen on kutsunut Toivon ja kuulijat keittiönpöytänsä ääreen suorittamaan kriittisessä tilassa olevan kritiikin ruumiinavausta.

Jaksossa pohditaan sitä mitä kritiikki on, mitä se on ollut ja mitä se voisi olla. Sini ja Toivo pähkäilevät myös kritiikin suhdetta esimerkiksi taiteilijoihin ja alati muuttuvaan mediakenttään. Keskustelun tiimellyksessä päädytään myös eksistentiaalisten kysymysten äärelle: mihin kritiikkiä tarvitaan? Mihin taidetta tarvitaan?

Vähäiselle huomiolle jäänyt taideilmiö, johon Sini kehottaa Toivoa ja kuulijoita keskittymään on julkisessa ja yhteisessä tilassa spontaanisti ja autonomisesti muodostuva taide ja kulttuuri esimerkiksi osana Elokapinan aktioita.

Tunnusmusiikki: Yrii Semchyshyn - Intention

Tekstivastine julkaistu kirkkonummi.fi/taiteesta-podcast sivustolla

Asiasanat: kritiikki, taidekritiikki, media, representaatio, kritiikin kriisi, valkoinen katse