Edellisessä jaksossa keskityttiin black metalin historiaan, mutta nyt on vuorossa eri aikakausien merkittävimpien bläkkis-bändien musiikin ja sanoitusten analysointi sekä fiilistely.
Jaksossa käsitellään muun muassa alkuperäisen norjalaisen viisikon tuotantoa, mutta myös ruotsalaisia ja kotimaisia mustia säveliä, jotka seurasivat turskaa syövien naapureiden jalanjälkiä. Pohjoismaisten pioneerien lisäksi tutustumme myös muiden maiden pakanallisiin pumppuihin sekä uuden ajan black metaliin.
Väittelemme myös sanoitusten merkityksestä – voiko olla black metalia ilman saatanaa?
Jakson lopussa käymme läpi kuulijamme Top 10 -listan parhaista black metal -albumeista. Listasta käy kiittäminen ystäväämme ja ait0a kvltistia, Mustan Linnan Andyä.
Pentagrammin oikeasta asennosta uhrialttarin edessä kiistelevät tuttuun tyyliin Sikke-Sakke ”Munkkilaulaja” Salonen, Jukkis ”Pesukonetakattaja” Pitkänen sekä kunniavieraana mustan magian erityisasiantuntija
Jussi ”Helvetin vasara” Väisänen.
Tämä on samalla myös kakkoskautemme sekä vuoden viimeinen jakso. Iso kiitos kaikille kuulijoille tästä vuodesta – ja mustaakin mustempaa uutta vuotta 2026 (Anno Satanas).
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Vuoden synkimmän juhlan kunniaksi päätämme podin kakkoskauden sukeltamalla metallin äärigenreen: black metaliin.
Tässä ensimmäisessä jaksossa käydään läpi black metalin syntyä ja niitä vaikutteita, jotka johtivat 80-luvulla proto–black metalin muotoutumiseen. Tämä on kuitenkin vasta esimakua siitä, mitä 80–90-lukujen taitteessa alkaa tapahtua Norjassa – murhia, tuhopolttoja ja muita järkyttäviä tapahtumia suoraan Tarantinon elokuvista. Totuus on todellakin tarua ihmeellisempää.
Isäntämme ovat black metalin suhteen vielä melko märkäkorvia ja katu-uskottavuus on kaukana, mutta kun joku sanoo sanan ”Black”, vakiovieraamme pää nousee välittömästi eduskuntatalon hissistä.
Helvete-levykaupan alakerrassa corpse paintin meikkaustaidoissa kilpailevat Sikke-Sakke ”untr00 ” Salonen ja Jukkis ”wannabe kvlt” Pitkänen sekä kunniavieraana mustan musiikin mestari Jussi ”Izzuj” Väisänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tässä jaksossa sukelletaan amerikkalaisen deathcore-jätti Lorna Shoren maailmaan. Bändi on tunnettu äärimmäisestä soundistaan, eeppisistä orkestraatioista ja vokalisti Will Ramosin lähes epäinhimillisistä örinäkyvyistä.
Isännät pureutuvat tuttuun tapaan bändin musiikkityyliin ja sen taustavaikuttajiin – ja löytävät matkan varrella yllättäviäkin yhtymäkohtia, aina Lord of the Rings -maailmasta black metaliin ja jopa Justin Timberlakeen.
TikTokin voima ja algoritmien vaikutus metallibändien nousuun herättää boomereissa vuorotellen hämmennystä ja eksistentiaalista kriisiä.
Konnun pelloilla Hobitteja jahtaavat Sikke-Sakke ”Nopeutettu kirjoituskone” Salonen
ja Jukkis ”Käy Puttea sääliksi Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Boomeri-isännät jatkavat tutkimusmatkaansa moderneihin metallibändeihin — tällä kertaa vuorossa kanadalainen Spiritbox. Bändin perusti aviopari, vokalisti Courtney LaPlante ja kitaristi Mike Stringer, ja vaikka heillä on takanaan vasta kaksi albumia, heidän uniikki, genrejä yhdistelevä soundinsa on jo herättänyt laajaa huomiota.
Spiritboxin musiikki yhdistää metallia, progea, djentiä ja melodisia elementtejä tavalla, jota kriitikot ovat kehuneet rohkeaksi ja omaperäiseksi. He ovat myös keränneet Grammy-ehdokkuuksia useilla kappaleillaan.
Mutta… iskeekö tämä boomeri-isäntiin? Ja millaisia mielleyhtymiä poukkoileva metalcore heissä herättää?
Jukka Virtasen aikaisen Levyraadin vakiopanelisteina toimivatSikke-Sakke ”kahden tempun mopo” Salonen
ja Jukkis ”PAININKERRANKARHUNKANSSA” Pitkänen.
PS. Tällä kertaa oltiin sen verran vieraan artistin kanssa tekemisissä, että kuvituskuvaankin oli pakko pyytää tekoälyltä apua…
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Aiemmissa jaksoissa olemme todenneet ääneen sen karun tosiasian, että uusia bändejä ei muka enää löydy – ja eräs kuulijamme puuttui myös tähän: nyt on aika avata korvat nykypäivälle!
Siispä tuumasta toimeen. Aloitamme kolmen uuden artistin käsittelysarjan ja ensimmäisenä vuorossa kovassa nosteessa oleva Sleep Token.
Tämä genrerajoja venyttävä, mystinen kokoonpano on noussut Grammy-ehdokkaaksi ja kivunnut Billboard-listan ykköspaikalle. Mutta mistä tämä valtava hype oikein kumpuaa?
Jaksossa luodaan myös katsaus metallin evoluutioon ja sen historiaan Billboard-listoilla, keskustellaan djent:istä ja kompastellaan isäntien toimesta liian vaikeisiin sanoihin (onomatopoeia).
Unen jumalan sanomaa välittävät Sikke-Sakke ”Vesseli” Salonen ja Jukkis ”Joseph Smith” Pitkänen.
Nyt katsotaan, ymmärtävätkö boomerit enää nykypäivän menoa…
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tässä jaksossa syvennytään sarjakeikkailijoiden tarinoihin ja puretaan auki sitä mystistä kemiaa, joka syntyy keikkalavojen ympärille. Puhutaan bändin ja yleisön vuorovaikutuksesta, artistin ja yksittäisen fanin kohtaamisista – mutta myös siitä, mitä kaikkea tapahtuu yleisön jäsenten kesken.
Löydetäänpä myös tarina, jossa vuorovaikutus ulottuu vielä tason pidemmälle: artistin ja toisen artistin väliseen kohtaamiseen.
Jaksossa pohditaan myös lieveilmiöitä, joita superfaniudessa voi tulla vastaan. Entä mitä tapahtuu, jos artisti on kiertueella huonolla tuulella?
Perinteisten heavy-jyrien lisäksi tarinoissa vilahtaa mm. Simply Red, Eppu Normaali ja Lady Gaga – fanitus ei tunne genrejä.
Vuoden ’85 keikkalavoja miksauskopin vierestä leveässä haara-asennossa muistelevat Sikke-Sakke ”yksi huti ja seuraavaan” Salonen ja Jukkis ”ei pitäisi ostaa elämän aikana enää yhtään t-paitaa” Pitkänen, sekä kunniavieraana Kaisa ”julkkikset pitää rauhoittaa lailla” Porras.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tässä jaksossa sukelletaan superfaniuden syvään päätyyn ja pureudutaan ilmiöön, jossa ihmiset matkustavat bändien perässä kaupungeista ja maista toisiin – ja käyvät katsomassa saman artistin keikkoja kymmeniä, jopa satoja kertoja.
Vaikka isännillä on itselläänkin lukuisia keikkareissuja vyöllään (ja toisella heistä on ollut jopa lieviä stalkkerimaisia piirteitä Iron Maidenin perässä juostessaan), jäävät heidän keikkamääränsä pienen pieniksi verrattuna todellisiin sarjakeikkailijoihin.
Siksi studiossa on mukana alan aito ammattilainen: vieras, joka on seurannut eri artisteja kymmenissä eri kaupungissa ja nähnyt yhden suosikkinsa jopa 155 kertaa. Se jos mikä on omistautumista.
Tässä jaksossa käsiteltävät artistit ja bändit eroavat hieman Terapiaa?-podcastin normaalista repertuaarista, mutta musiikki yhdistää – ja genrestä riippumatta fanitus näyttää yllättävän samanlaiselta.
Superfanien sielunelämää tutkivat tuttuun tyyliin
Sikke-Sakke ”onks Läntinen boikotissa?” Salonen ja
Jukkis ”Nick Carter” Pitkänen, sekä vieraana ja erityisasiantuntijana sarjakeikkailija Kaisa ”Turomagneetti” Porras.
Huom. jakso saattaa sisältää jäänteitä raskasmetalleista…
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tässä finaalijaksossa sukelletaan levykuusikon viimeiseen osaan – Sabotageen.
Albumin monipuolisuus jakaa studion mielipiteitä: onko kyse luovasta neroudesta vai pelkästä sekoilusta? Ja mistä bändi onkaan ammentanut kaiken tämän häröilyn inspiraation?
Jakson lopuksi hostit tekevät lopullisen tuomion: kaikki kuusi alkupään Sabbath-klassikkoa laitetaan paremmuusjärjestykseen. Mikä on porukan kaikkien aikojen suosikki Black Sabbathin varhaisesta katalogista? Samalla ihmetyttää, miten yhtye pystyi luomaan näin monta ikonista levyä niin lyhyessä ajassa.
Birminghamin historian arkistoijina toimivat edelleen Sikke-Sakke ”Ned Flanders” Salonen & Jukkis ”Beastie Boy” Pitkänen. Lisäksi, toistaiseksi viimeistä kertaa, erityisasiantuntijana mukana Juzzy ”Musta-Jussi” Väisänen. Iso kiitos vierailuista ja näkemyksistä 🤘
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
- “Sir, miten haluatte aamiaismunanne?”
- ”No kokkelina, tietysti.”
Ja kokkeliahan meni – vuonna 1972 siihen kului kuulemma enemmän rahaa kuin itse levyn tekoon. Black Sabbathin neljäs albumi Vol. 4 syntyi USA:ssa mystisissä tunnelmissa.
Tässä jaksossa pureudutaan Vol. 4:ään ja sen perään julkaistuun Sabbath Bloody Sabbathiin – biisi biisiltä, riffi riffiltä. Biisien välissä muistellaan seiskytluvun alun parhaita Spinal Tap -hetkiä ja ihmetellään, miten bändi on ylipäätään selvinnyt hengissä kaikista kommelluksista.
Keskustelua ja absoluuttisia totuuksia syntyy samalla kun Pohjois-Amerikan lumisokeusriskiin etsitään torjuntakeinoja tutun erikoisjoukon voimin: Sikke-Sakke ”heitin itseni bussin alle” Salonen, Jukkis ”saanko esittää vasta-argumentin” Pitkänen, sekä Juzzy ”Great Coke Cola Companyn CEO” Väisänen
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tervetuloa takaisin metallin alkulähteille!
Tässä jaksossa sukelletaan syvälle Black Sabbathin ensimmäisten vuosien tuotantoon – käsittelyssä ovat bändin kolme ensimmäistä levyä: Black Sabbath, Paranoid ja Master of Reality.
Vakioisäntämme Jukkis ”P.S.K. biisi” Pitkänen ja Sikke-Sakke ”Papa Sun” Salonen jatkavat keskustelua superfanivieraan - Juzzy ”Suosikkibiisi on koko albumi” Väisäsen kanssa ja luvassa on tiukkaa biisiruotintaa, kiihkeitä väittelyitä ja henkilökohtaisia suosikki- sekä inhokkivalintoja.
Mutta jaksossa käydään muutakin kuin pelkkää musiikkia – käymme läpi myös vuosien 1970–1971 kummallisimpia sattumuksia. Uskomatonta, mitä kaikkea voi tapahtua 24 kuukaudessa, kun meininki on vielä (suhteellisen) selväpäistä.
Laita vihreät trumpettihousut jalkaan ja hyppää kyytiin – nyt mennään!
Välisoitot: Sikke-Sakke ja G****i
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tervetuloa raskaan musiikin alkulähteille. Tästä starttaa neliosainen Black Sabbath -sarja, jota toivottiin kuulijoiden puolelta Ozzyn valitettavan poismenon myötä.
Heti alkuun tunnustus: meidän vakiokaksikkomme ei ole tunnettu syvällisistä Sabbath-tiedoistaan.
Onneksi apu löytyi läheltä – ja podin historiaa tehtiin, kun lähetykseen liittyi mukaan vanha ystävämme Juzzy, joka toimii tässä jaksossa paitsi asiantuntijana, myös podcastin ensimmäisenä vieraana koskaan!
Juttua riitti lopulta enemmän kuin uskalsimme odottaa, joten edessä on peräti neljän jakson mittainen pyhiinvaellus raskaan rockin synnyinsijoille. Tässä ensimmäisessä osassa keskitymme Black Sabbathin alkuaikoihin ja siihen, miten neljä Birminghamin duunaripoikaa rakensi kokonaisen genren – lähes vahingossa.
Tule mukaan kuulemaan, mistä Heavy Metal sai alkunsa, ja millaisia seikkailuja bändin ensivaiheisiin liittyi.
60-luvun Top of the Pops lähetyksen -juontajina toimivat: Jukkis ”Birmingham on Suomen Tampere” Pitkänen ja Sikke-Sakke ”Sisävessat on ’niin la-di-daa’ -meininkiä!” Salonen. Shown kunniavieraana Juzzy ”ex-Seppo” Väisänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Happy Birthday Infernal Love!
Tässä jaksossa nostamme maljan levylle, joka täyttää tänä vuonna 30 vuotta – ja joka yhä tänä päivänä soi yhtä vahvana, ja ajankohtaisena kuin ilmestyessään.
Therapy? oli noussut jo ykköskategorian bändiksi. Odotukset olivat valtavat – etenkin bändin ulkopuolella. Mutta sen sijaan, että kolmikko olisi toistanut Troublegumin menestyskaavaa, he päättivät kulkea omia polkujaan, tehdä musiikkia omilla ehdoillaan ja ottaa riskejä.
Samaan aikaan kulissien takana alkoi kuitenkin rakoilla: henkilökohtaiset paineet kasvavat ja ristiriidat repivät bändiä sisältäpäin. Kaiken sen keskellä syntyi kuitenkin todellinen mestariteos – Infernal Love, albumi rakkaudesta, joka ei ole välttämättä hellää, vaan repivää, pakkomielteistä ja ehkä jopa tuhoisaa.
Mutta mistä rakkaudesta tässä lopulta puhutaan? Toisesta ihmisestä – vai jostain aivan muusta?
DEA:n agentteina asiaa tutkivat:
Sikke-Sakke ”Ai, Jude on mies!?” Salonen ja Jukkis ”Se niistä hempeistä ajatuksista…” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Jatkamme Therapy?:n tarinaa ja sukellamme vuoteen 1994, jolloin ilmestyi bändin läpimurtoalbumi Troublegum. Levy, joka räjäytti pankin, nousi listoille ja teki Therapy?:stä kansainvälisen nimen.
Pureudumme levyn syntytarinoihin, äänityksiin ja siihen, miten Andy Cairns ammensi nuoruuden traumoista ja sisäisistä demoneistaan voimaa sanoituksiin.
Troublegum toi hurjaa levymyyntiä ja yhä suurempia keikkalavoja – mutta samalla mukaan tulee uusia varjoja.
Jaksossa analysoimme Troublegumin biisejä, soundia ja sanoituksia, ja avaamme, miksi juuri tämä levy yllätti sekä musiikkimaailman että itse bändin.
BBC:n John Peelin kanssa levyä pyörittävät:
Sikke-Sakke ”Ai oliko Fyfe vasenkätinen?!?!” Salonen
ja Jukkis ”Mitä Aleksis Kivi sanoisi?” Pitkänen
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Nyt ollaan pyhän äärellä.
Tällä kertaa juhlimme yhtyettä, jolle olemme velkaa sekä podcastimme nimen että ison osan musiikillisesta kasvatuksestamme, tarkastelussa Therapy?.
Juhlan aiheita myös riittää: yhtyeen mestariteos Infernal Love täyttää tänä vuonna 30 vuotta, ja bändin nokkamies Andy Cairns viettää näinä päivinä 60-vuotisjuhliaan.
Therapy?:n tarina ei ole vain musiikkia – se on myös kuva elämästä jakautuneessa Pohjois-Irlannissa Troublesin aikaan. Tuo todellisuus on jättänyt jälkensä bändin soundiin, asenteeseen ja biisien sanoituksiin, joissa ahdistus ja musta huumori kulkevat käsi kädessä.
Ennen kuin tulevissa jaksoissa sukelletaan läpimurtolevyihin, kaivamme esiin Therapy?:n alkuajat – mistä kaikki alkoi, mitkä bändit ja tyylit toimivat innoittajina, ja mitä stooreja liittyy biisien synnyn ja ensimmäisten keikkojen taakse.
Belfastin Black CabRiden kuljettajina Sikke-Sakke ”Meillä oli lainausmerkeissä bändi…” Salonen
ja Jukkis ”…se eka keikka on vielä tekemättä” Pitkänen.
Tervetuloa juhlistamaan Therapy?:n tarinaa!
Välisoitot: Sikke-Sakke ja G*****
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tervetuloa takaisin – kauden 2 kick off jatkuu!
Tällä kertaa suuntaamme Euroopan suurimmalle hevikentälle, legendaariseen Wackeniin – eli maailman suurimpaan mutakylpyyn.
Mutta ei siinä kaikki: vierailimme myös Karjurockin pellolla ja Hellsinki Metal Festivalin käytävillä.
Kesän aikana katsastettiin iso liuta legendaarisia bändejä – ml. Guns N’ Roses, Mastodon, Dimmu Borgir, Hellacopters, Apocalyptica, Max Cavaleran Nailbomb, King Diamond sekä Rytmihäiriö.
Mutahieronnat tarjoavat tuttuun tyyliin Jukkis ”Pipsa Possu” Pitkänen ja Sikke-Sakke ”Wishhamster” Salonen – tervetuloa mukaan muistelemaan menneen kesän festaritarinoita.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Uusi kausi, uudet kujeet, mutta vanhat isännät: Sikke-Sakke ”Fake-Doctor Dre” Salonen ja Jukkis ”Not-so-Slim Shady” Pitkänen pitävät langat käsissään.
Tässä jaksossa sukellamme kuulijoiden toiveisiin ja palautteisiin, muistamme kesän aikana ajasta ikuisuuteen jättäneitä legendoja, ja mehustelemme tulevan syksyn odotetuimpia levyjulkaisuja.
Pääosassa kuitenkin juuri päättynyt keikkakesä 2025 sekä siitä jääneet muistot ja fiilikset. Jakson tähtinä mm. Ozzy Osbourne, Äkkä Däkkä, Mastodon, Etelä-Helsingin yllätykset ja tietenkin Iron Maiden (…ei jaksoa ilman Irmaa…).
Laita nupit kaakkoon ja ota mukava asento: kausi 2 on täällä ja vauhti on vasta alkamassa!
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Hyvää juhannusta! Terapiaa(?) -podcastin ykköskauden finaali on täällä – ja mikäpä sopisi paremmin keskikesän tunnelmaan kuin Sentencedin loppuvaiheiden melankolia.
Tässä jaksossa käymme tiivisti läpi bändin uran Downin jälkeisen kauden, eli levyt Frozenista The Funeral Albumiin. Mukana mahtuu värikkäitä kiertuebussitarinoita, ikimuistoisia kiertuekaveruuksia ja pohdintaa Sentencedin perinnöstä.
Sukellamme myös Routasydämen maailmaan – todennäköisesti kaikkien aikojen paras urheilujoukkueen fanibiisi, joka synnytti kohun, katkeruutta ja lopulta koston kierteen.
Kiitos kaikille kommenteista ja palautteesta kauden aikana – palataan taas toisen kauden tarinoihin kesälomien jälkeen!
Heittäkää muuten ihmeessä meille myös toiveita tulevien jaksojen aiheista – tartumme niihin erittäin mielellämme.
Mahtavaa keikkakesää ja sopivasti Suomalista melankoliaa matkaan!
Rantatuoleja vuokraavat: Sikke-Sakke “ei missään nimessä puhuta meidän bändistä enempää” Salonen ja Jukkis “tottakai julkaistaan meidän cover-versio” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Sentenced-saagamme jatkuu, ja nyt päästään itse asiaan: käsittelyssä ovat bändin läpimurtolevyt Amok ja Down – kaksi albumia, jotka nostivat muhoslaisen metallin isommille festarilavoille ja yhä kasvavan yleisön tietoisuuteen. Vuonna 1995 julkaistu Amok täyttää tänä vuonna 30 vuotta, ja juhlan kunniaksi paneudumme levyyn perusteellisesti – biisi biisiltä.
Jaksossa puhutaan myös bändin yhdestä ratkaisevimmasta hetkestä: laulajavaihdoksesta, kun Taneli Jarvan karismaattinen ja rosoinen ääni vaihtui Ville Laihialan tummempaan tulkintaan.
Keskustelemme Jarvan ja Laihialan tyylieroista, sanoitusten maailmasta ja siitä, miltä Amokin ja Downin kappaleet kuulostavat nyt – vuosikymmeniä myöhemmin.
Mielessä käy myös: mitä olisi tapahtunut, jos bändi olisi ollut halukas promotoimaan itseään kunnolla?
Suomalaisen melankolian tutkijoina: Sikke-Sakke “Tähän palataan vielä” Salonen ja Jukkis “Näen pingviinejä kaikkialla” Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tervetuloa uuden kolmiosaisen jakson pariin, jossa sukelletaan Muhoksen synkkyydestä maailman metallikartalle nousseen Sentencedin tarinaan. Sarjan käynnistää matka bändin alkuvaiheisiin – aina demoista, mielipiteitä jakaneeseen The Trooper -EP:hen, eli aina siihen pisteeseen, jossa Amok alkoi häämöttää horisontissa.
Tänä vuonna Amok täyttää 30 vuotta, ja sen ohella käsittelemme myös seuraajansa Down-albumin, sillä nämä kaksi julkaisua toimivat Sentencedin lopullisina läpimurtolevyinä – musiikillisesti, sanoituksellisesti ja asenteellisesti.
Tässä ensimmäisessä jaksossa pureudumme myös siihen, mikä tekee muhoslaisuudesta, pohjois-pohjanmaalaisuudesta – ja ehkä koko suomalaisuudesta – niin vahvasti kuuluvan osan Sentencedin ilmaisua. Mistä tämä ainutlaatuinen melankolia, uho ja viileä ironia kumpuavat?
Finnairin Oulun lennolla mustikkamehut tarjoavat:
Sikke-Sakke “STONEt pulpeteissa” Salonen ja Jukkis “Etelän vetelä” Pitkänen - nauti lennosta!
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433
Tervetuloa mukaan Iron Maiden -spesiaalimme toiselle kierrokselle! Viime jaksossa veikkasimme, miltä uusi maailmankiertue todennäköisesti tulee kuulostamaan. Nyt otamme vapaammat ohjat käsiin ja siirrymme siihen, miltä se meidän unelmissamme näyttäisi.
Säännöt pysyvät samoina:
1. 16 biisiä
2. Vähintään yksi kappale jokaiselta yhdeksältä ensimmäiseltä levyltä (Iron Maiden – Fear of the Dark)
Hostit esittelevät vuorotellen omat unelmasettilistansa, ja luvassa on useampi yllätys: välillä ollaan yllättävän yksimielisiä, välillä kaivetaan esiin deep cut -helmiä, ja muutamassa kohdassa väännetään ihan kunnolla biisien laadusta.
Spoilerivaroitus ei ole tarpeen – jakso on nauhoitettu ennen kiertueen alkua, eli voit huoletta kuunnella tämän ilman pelkoa kiertuesalaisuuksien paljastumisesta.
Unelmat todeksi taikovat: Sikke-Sakke "no EI salettiin olla väärässä" Salonen ja Jukkis "Kelasin, että kuitenkin vedät ohisektorille" Pitkänen.
Välisoitot: Sikke-Sakke
Palautteet ja toiveet:
Email: TerapiaaPodcast@gmail.com
Instagram: @TerapiaaPodcast
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61573220360433